Autopesu

Säännöllinen pesu ja vahaus vähentävät ruostumisvaaraa ja suojaavat ajoneuvon pintaa sään haittavaikutuksilta. Käsin pestäessä pestään ajoneuvon kaikki pinnat, harjojen mahdollisesti aiheuttamia raapaisujälkiä ei tule. Halutessa puhdistetaan ja pestään myös matkustamotila.

VINKKEJÄ AUTOPESUUN

Yksinkertaisen looginen vastaus on, että ajoneuvo on pestävä, kun se on likainen. Mitään tiettyä aikaväliä ei voi antaa. Pesemisen tarpeeseen vaikuttavat sääolosuhteet ja reitit, joilla autolla on kuljettu. Ihanteellista olisi pestä ajoneuvo joka viikko, mutta yhtä lailla sen voi pestä kahden tai kolmen viikon välein.

Auton peseminen on monivaiheinen toiminta. Auton peseminen aloitetaan oikeaoppisesti painepesulla, jolla irtolika poistetaan. Sen jälkeen auto pestään pesusienellä ja pesuaineella. On tärkeää, että pesusieni pysyy pesemisen aikana kosteana, sillä kuiva pesusieni ja sen ja auton maalipinnan väliin jääneet hiekanjyvät tai muut roskat toimivat hiontapaperina. Pesuaineella pesemisen jälkeen auto huuhdellaan painepesurin avulla. On tärkeää, että auto myös kuivataan huolellisesti pesun jälkeen. Jos kuivaamisen hoitaa huolimattomasti, auton pinta jää laikukkaaksi.

Yksi pesukerta kestää keskimäärin noin 30 minuuttia. Se saattaa tuntua pitkältä ajalta, mutta isompaa kuvaa katsomalla voidaan todeta, että tunti tai jopa puolitoista tuntia ei ole hukkaan heitettyä aikaa, kunhan nelipyöräinen kaveri on sen seurauksena siisti ja kiiltävä!

Käsinpesun etuna automaattiseen pesulapalveluun verrattuna on ensinnäkin käytettävien pesuaineiden laatu. Tärkein automaattipesuloita kuvaava ominaisuus on pikainen prosessi, tavoitteena on pestä mahdollisimman monta ajoneuvoa mahdollisimman lyhyen ajan sisällä. Siksi käytetään myös voimakkaasti vaikuttavia aineita, jotka saattavat pahimmillaan vaurioittaa ajoneuvon maalikerrosta. Pesulan harjoilla hangatessa saattaa myöskin tulla lommoja ja hologrammeja, jotka lähtevät vain kiillottamalla.

Yksi keväälle ominainen asia on, että talvella nastarenkaiden käyttäminen on jättänyt ajoneuvon korin pintaan bitumi- ja asfalttijälkiä. Tällainen lika pinttyy helposti ja saa ajoneuvon näyttämään epäsiistiltä.

Onneksi on markkinoilla painepulloon pakattuja bitumitahrojen poistoaineita, joita on helppo käyttää. Ennen tahranpoistoaineen käyttämistä on auto pestävä ja kuivattava huolellisesti. Sen jälkeen suihkutetaan bituminpoistoaine ajoneuvon pintaan. Aine irrottaa bitumitahrat ja ne on helppo pesemällä poistaa.

Kun ajoneuvo on kiiltävän puhdas, on seuraavaksi puhdistettava myös vanteet ja renkaat. Vanteet likaantuvat lähinnä jarrupalojen ja -levyjen välisen kitkan aiheuttaman kuuman pölyn takia. Tällainen pöly kiinnittyy tiukasti vanteisiin ja sitä on vaikeata poistaa. Onneksi on tarjolla erityisvalmisteinen vanteiden puhdistusaine SONAX, joka irrottaa tämän vaikean lian siten, että pinnat saa helposti pesemällä puhdistettua.

Renkaiden puhdistaminen taas on helppoa. Siihen riittää, että renkaisiin suihkutetaan vaahtomainen puhdistusaine. Kun aine on kuivunut, ovat renkaatkin kauniin puhtaat!

Varmin tapa auton pitemmäksi aikaa puhtaana pitämiseen on sen vahaaminen. Vaha täyttää maalipinnan pienet epätasaisuudet ja pinnasta tulee lasimaisen kirkas ja kiiltävä. Myös vahatulle pinnalle joutunut vesi kerääntyy pisaroiksi ja valuu pois. Vahaus vähentää samalla lian kiinnittymistä ajoneuvon pintaan ja auto pysyy puhtaana pitempään.

Vahalaatuja on useita. Ominaisuuksista kertovat vahan tuotenimityksen sisältämät numerot.
Vahan nimityksissä käytetään numeroita yhdestä kolmeen. Numero yksi tarkoittaa tehokkainta suojaavaa vaikutusta. Tällaista vahaa käytetään usein uusissa autoissa. Keskimmäinen eli numero kaksi suojaa autoa ja luo jonkin verran kiiltävän pinnan. Numero kolmella varustettua vahaa tulisi käyttää vanhemmissa ajoneuvoissa, sillä tämä tuote antaa erinomaisen kiillon, mutta vähäisen suojan. Erityisen huolelliset vanhojen ajoneuvojen omistajat käyttävät kolmosvahalla vahaamisen jälkeen vielä ykkösvahaa, joka luo pintaan kestävän suojakerroksen.

Järkevin tapa ajoneuvon vahaamiseen on valita uudenlainen hybridivaha. Nämä vahalaadut sisältävät orgaanisia ja epäorgaanisia ainesosia ja niitä on helppo käsitellä. Näistä vahoista ei jää aurinkoisella säällä valkoisia juovia auton pintaan kuten edellisen sukupolven liuottimia sisältävistä vahalaaduista.

Auto on vahaamista varten vain pestävä ja sen jälkeen voidaan aloittaa vahaamisen. Parasta on vahata osa kerrallaan. Kun vaha alkaa kuivua, niin ylimääräinen vaha poistetaan pyyhkeellä ja auton pinta onkin kiiltävä ja huoliteltu.

Auton matkustajatilaa ei tarvitse ehkä puhdistaa kovin usein, mutta aina välillä se on tarpeen. Eräs tärkeä seikka on varmistaa ajoneuvon ikkunalasien puhtaus. Niiden pesemiseen voi käyttää erilaisia lasinpesunesteitä. Lasit on pestävät sisältä ja ulkoa. Tähän tarkoitukseen on kehitetty helppokäyttöisiä puhdistusaineita. Ne on vain levitettävä lasin pintaan ja sitten pyyhittävä pyyhkeellä.

Ajoneuvon ikkunanlasien pesussa on parasta käyttää lasinpesutiivisteitä, joiden pesuteho on parempaa. Mitä tehokkaampaa lasinpesunestettä käytetään, sitä vähemmän lasia pitää pyyhkiä ja sitä turvallisempaa autolla ajaminen on. Turvallisuus ei tule ehkä ensimmäisenä mieleen lasien puhdistuksesta puheen ollen, mutta kun huomioidaan seikka, että 90 km tuntinopeudella ajoneuvo kulkee 100 metrin matkan vain 4 sekunnissa, pystyy paremmin ymmärtämään, mistä puhutaan!

Kun olet pessyt auton ulkopinnat pesuaineella, puhdista ikkunalasit lasinpesunesteellä. Samaa ainetta voi käyttää myös pelien ja ajovalojen pesemiseen.

Kun lasit ovat puhtaita, niistä saattavat heijastua kojelaudan muoviosat. Heijastuksen auttaa poistamaan muoviosien puhdistusaine, joka tekee osat mattapintaisiksi.

Autoon kerääntyy myös pölyä. Lasi- ja muoviosien puhdistusaineiden lisäksi voidaan pölyn poistamiseen käyttää myös istuinten tekstiilipintojen puhdistusainetta. Nahkaistuinten puhdistamiseen olisi käytettävä nahkapintojen puhdistusainetta. Niiden käytössä on tärkeätä muistaa levittää ainetta ensin puhdistuspyyhkeeseen ja käsitellä pinnat pyyhkeellä.

Tällaisella käsittelyllä pystytään poistamaan myös mahdolliset ruoka- ja juomatahrat. Pinttyneiden tahrojen poistamiseen on saatavilla tehokkaita tahranpoistoaineita. Yleissääntönä on, että mitä nopeammin tahran sen syntymisen jälkeen poistaa, sen helpommin se poistuu. On myös tärkeää muistaa, että kaikkien puhdistusaineiden sopivuudesta on varmistuttava, levittämällä sitä piiloon jäävään paikkaan. Silloin havaitaan mahdollisen ei-toivottu reaktio ajoissa.

Hyvä uutinen on, että nyt on saatavilla hyviä tuotteita autoon syntyneen epämiellyttävän hajun poistamiseen. Olkoon sitten kyseessä savukkeiden, koiran tai kalan haju, tarjolla on hajuja neutralisoivia aineita. Tuotetta suihkutetaan ajoneuvon matkustajatilaan ja hajun lähteisiin. Käsittelyn jälkeen pidetään ovia auki puolen tunnin ajan ja epämiellyttävät hajut ovat poissa.

Lukija haluaa nyt varmasti tietää, miten auton saisi miellyttävän hajun. Tähän on olemassa yksinkertainen keino – helpoiten silloin, kun hankkii upouuden ajokin.

KYSY LISÄTIETOJA

Marek Hirmo
Huolto
(+372) 517 7702
(+372) 7 305 485
Marko Torm
Huoltokonsultti
(+372) 56 450 009
(+372) 7 305 486

Vähän käytetyt ajoneuvot Euroopasta tai Virosta.