Renkaiden myynti ja vaihto

Jotta voisit olla varma palvelun laadusta, olisi aina valittava hyvään maineen omaavan ja luotettavan korjaamon tarjoama palvelu. Meidän asiantuntijat tarkistavat ennen toimeksiannon toteuttamista autossa olevien renkaiden kunnon sekä vaihdettaviksi toimitettujen renkaiden tilanteen. Virossa ovat renkaiden osalta voimassa melko tiukat vaatimukset ja jos vaihtorenkaat eivät täytä vaatimuksia, tarjoamme asiakkaalle mahdollisuutta uusien renkaiden hankkimiseen. Meidän rengasvalikoimassa on eri hintaluokan renkaita ja jokainen asiakas voi itse päättää, varaako kätevän ”kaikki kerralla” palvelun tai hankkii itse autonsa tarvitsemat uudet renkaat.

RENKAIDEN VAIHDOSSA ON SYYTÄ MUISTAA SEURAAVAT ASIAT

Renkaiden tulee olla hyväkuntoisia, sillä huonokuntoisilla renkailla ajoneuvon ohjattavuus huononee, jarrutusmatka pitenee ja myös polttoaineen kulutus kasvaa.

Renkaassa ei saa olla sisäisiä tai ulkoisia materiaalin läpäiseviä vaurioita ja renkaan sisäpaineen tulee olla valmistajan ilmoittaman rengaspaineen mukaista.

Rengasta ei saa käyttää, jos sen kuvion syvyys ei täytä enää vaadittua minimivaatimusta. Henkilöautoissa tulee kesärenkaan kuvion syvyyden olla vähintään 1,6 mm ja talvirenkaissa vähintään 3 mm. Renkaat olisi hyvä vaihtaa jo ennen, kuin renkaat ovat kuluneet vain minimivaatimukset täyttäviksi. Talvirenkaiden vaihtoa on alettava suunnittelemaan, kun kuvion syvyys on enää 4 mm ja kesärenkaiden kohdalla 2 mm.

Huomioitaviin seikkoihin kuuluu myös renkaiden ikä, sillä kumiseoksen ominaisuudet heikkenevät pitkään jatkuneessa käytössä. Kesä- ja talvirenkaat olisi parasta vaihtaa vähintään viiden vuoden välein. Myös tietty ajotapa (usein toistuvat jarrutukset, äkkinäiset liikkeet) sekä ajo huonolaatuisille päällysteillä tai päällystämättömillä reiteillä kuluttavat renkaita normaalia nopeammin, joten renkaat olisi tällaisessa tapauksessa vaihdettava joka 3-4 vuoden välein.

Autoilijoiden yleinen virhe on ajo väärällä (useimmiten liian alhaisella) rengaspaineella. Väärä rengaspaine lyhentää renkaan käyttöikää ja lisää ajoneuvon polttoaineen kulutusta. Rengaspaineet olisi hyvä tarkistaa säännöllisesti, säiden kylmettyä jopa jokaisen polttoaineen tankkauksen yhteydessä, sillä vaihtelevat sääolosuhteet vaikuttavat myös rengaspaineeseen.

Renkaiden käyttöikään vaikuttavat myös niiden varastointiolosuhteet. Renkaita ei saisi varastoida kosteassa ja auringolle alttiina olevassa paikassa, sillä tällaiset olosuhteet huonontavat renkaiden ominaisuuksia: renkaiden pito tiellä, jarrutus ja ohjattavuus huononevat. Suosituksena on käyttää virallisia ja tunnustettuja renkaiden vaihto- ja varastointipisteitä, sillä sieltä löytyy riittävästi osaamista, kokemusta ja mahdollisuuksia renkaiden oikealla tavalla vaihtamiseen ja varastoimiseen.

KYSY LISÄTIETOJA

Marek Hirmo
Huolto
(+372) 517 7702
(+372) 7 305 485
Marko Torm
Huoltokonsultti
(+372) 56 450 009
(+372) 7 305 486

Vähän käytetyt ajoneuvot Euroopasta tai Virosta.